Uloste parantaa parhaiten?
Yhä enemmän ymmärretään, että useimpien sairauksien juuret ovat huonosti toimivassa suolistofloorassa ja siten huonosti toimivassa immuunijärjestelmässä, esim. elimistön lisääntyneen bakteerien ja toksiinien läpäisevyyden (leaky gut) kautta. Pitkällä aikavälillä tämä johtaa lisääntyneeseen yleiseen tulehdukseen kehossa, mikä laskee mielialaa, aiheuttaa väsymystä, kutinaa ja paljon muuta, mikä johtaa pitkällä aikavälillä kroonisiin, usein kuolemaan johtaviin sairauksiin.
Hyvin toimivassa suolistossa pitäisi olla 1,5 kg (mieluiten 2 kg) suolistobakteereita, jotka muodostavat eräänlaisen “kakkaelimen”. Tämä elin on kooltaan yhtä suuri tai suurempi kuin maksa, ja sillä on paljon tärkeitä terveyteen liittyviä toimintoja. Bakteerisoluja tulisi olla ainakin 10 kertaa niin paljon kuin kehossamme on tavallisia soluja, ja jokaisella bakteerilla on oma, erityinen toimintonsa suolen muodostamassa ”kuljetushihnassa”. Jokainen bakteeri on riippuvainen siitä, että bakteeri, joka seisoo kuljetushihnan edessä, on suorittanut tehtävänsä hyvin. Jotta koko järjestelmä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, erityyppisiä bakteereita pitäisi olla noin 1000, sillä jokaisella on oma erikoistehtävänsä kuljetushihnalla. Tämä lisää 100-150 kertaa enemmän geenejä, jotka mahdollistavat suuren määrän lisätoimintoja kehon aineenvaihdunnalle ja terveydelle. Sitä paitsi bakteereita täytyy olla paljon, todella paljon. On laskettu, että niitä pitäisi olla 100 miljardia.
Bakteerit tarvitsevat paljon ravintoa toimiakseen
Jos olet lukenut Giulia Endersin kansainvälisen bestsellerin ”Suoliston salaisuus”, ei tule yllätyksenä, että uloste ja ulostamistavat ovat todella tärkeitä terveydellemme. Valitettavasti me, jotka olemme omaksuneet mukavan länsimaisen elämäntavan ja tavan syödä teollisesti jalostettua ruokaa, olemme itse asiassa menettäneet ikuisesti noin 40 prosenttia esi-isiemme suolistobakteereista ja siten mahdollisuuden sulattaa ja hyödyntää ns. sitkeitä kuituja. Tärkein syy siihen, miksi “kakkaelin” heikkenee, eikä enää toimi kunnolla, on se, ettei syödä 1,5-2 kg tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, jonka pitäisi olla yleisesti siedettävä määrä (suurimman osan tulisi olla vihanneksia ja mieluiten raakoja ja kypsymättömiä), sillä tällä saadaan nimittäin toimiva “kakkaelin”.
Raakaruoka-fundamentalisteilla on testiarvoja, joita enää harvoin näkee
Ulosteen määrän tulisi olla suuri, 600800 grammaa, eikä nykyiset noin 60 grammaa. Ruoan tulisi kulkea suusta peräsuoleen nopeasti 20-24 tunnissa, eikä niin kuin nyt lähes 4-5 päivässä. Vegaaneilla on testeissä upeita arvoja: systolinen verenpaine noin 105, diastolinen verenpaine hieman yli 60, verensokeri 4,7 mmol/L, insuliiniarvo 2,8 mU/m/ml, CRP (tulehdusarvo) 0,52 mg/L (viidesosa kontrolliryhmästä), HOMA-IR (määrittelee insuliiniresistenssin ja insuliinituotannon) 0,59 (kontrolliryhmä 1,36) ja triglyseridiarvo (veren rasva) 56 mg/dl (kontrolliryhmä 1,20) jne. (1).
Stressi, kemikaalit ja lääkkeet – “kakkaelimen” tappava uhka
Suurimmat kakkaelimeen kohdistuvat haittavaikutukset ovat stressi ja lisätyt synteettiset aineet (lähinnä lääkkeet), joiden jälkeen tulevat erilaiset ympäristön myrkyt. Tämä on vaikeasti ratkaistava ongelma. Valitse joko hyvä suolistofloora tai käytä lääkkeitä – sekä että ei valitettavasti toimi. Periaatteessa kaikki lääkkeet ovat uhka “kakkaelimelle” – antibiootit, verenpainelääkkeet, rauhoittavat, vatsa- ja unilääkkeet. Antibioottien on osoitettu tuhoavan noin 90 prosenttia suolistofloorasta ja siten sammuttavan suurelta osin sen tärkeät toiminnot, kuten ruoan sulattaminen, vitamiinien ja muiden ravintoaineiden tuottaminen, suolen seinämän tiivistäminen ja toksiinien vuotamisen estäminen kehossa, sappihappojen metaboloituminen ja tärkeiden aineiden, kuten prostaglandiinihormonien ja steroidien (2) syntetisointi. Vie kuukausia, ennen kuin tärkeät bakteerit palaavat – jos koskaan. Sama pätee käytettäessä kemoterapeuttisia aineita tavallisina syöpälääkkeinä. Ne tuhoavat suolistoflooraa satakertaisesti, vähentävät tärkeätä anaerobista flooraa 10000 kertaisesti ja lisäävät myrkyllisten bakteerien pitoisuutta suolistossa satakertaisesti (3). Tällainen hoito tosiasiallisesti kaataa oman immuunijärjestelmän ja sinusta tulee täysin riippuvainen siitä, että kemiallinen käsittely onnistuu sata kertaa paremmin. Muuten tilanne on tehty pahemmaksi, paljon pahemmaksi. Siksi tällaista hoitoa, kuten antibiootti- ja muuta lääkehoitoa, on annettava erittäin harkiten, eikä tottumuksesta, kuten niin usein tapahtuu.
“Kakkaelimen” palauttaminen/kuntouttaminen
Kakkaelimen huoltamisen tulisi olla tärkeää. Tarvitsemme jatkuvasti uusia bakteereita, mutta nykyaikainen hygienia hankaloittaa sitä suuresti. Erityisen tärkeää on nauttia runsaasti raakaa ja vihreää – keittämättömät vihannekset sisältävät runsaasti hyödyllisiä bakteereita. On tunnettua, että maatiloilla kasvavat lapset eivät kärsi allergioista ja todennäköisesti muistakaan sairauksista yhtä paljon. Maanviljelijät pääsisivät osaksi samasta hyödystä, elleivät he altistuisi stressille ja maatalouskemikaaleille, mutta valitettavasti todellisuus ei oikein näytä tältä.
Ulosteensiirto
Luonnossa on hyvin yleistä, että eläimet syövät toisten ulosteita. Tällaisia ilmiötä kutsutaan koprofagiaksi. Koprofagit syövät sekä omaa että muiden kakkaa, jolloin bakteerifloora uudistuu sekä suussa että muualla ruuansulatuskanavan yläosassa ja edistää ”kakkaelimen” uudistumista. Koprofagia vaikuttaa mm. ruoansulatuskanavan nopeampaan kasvuun/uudistumiseen ja siten ruoansulatuksen parantamiseen. Eläinlääkärit ovat harjoittaneet ulosteensiirtoa vuosisatoja eri lajien välillä. He ovat käyttäneet sitä erityisesti nautakarjan pötsiasidoosissa, ja hevosilla erityisesti kroonisessa ripulissa tai ummetuksessa sekä tarkoituksena lisätä hedelmällisyyttä.
Ulosteensiirto on ollut myös tärkeä osa ihmislääketiedettä, jota on harjoitettu jo pitkään, ennen kuin tiedettiin mitään bakteerien olemassaolosta. Tällainen hoito on ollut olemassa kreikkalaisessa lääketieteessä jo 2500 vuotta sitten. Mutta vasta 1700 vuotta sitten kiinalainen lääkäri Ge Hong kuvasi sen kuitenkin asianmukaisesti akuuttilääketieteen käsikirjassa. Ulosteensiirto on levinnyt myös länsimaisessa lääketieteessä. Näin kuvaa esimerkiksi saksalainen lääkäri Franz Christian Paullini (1696), joka kertoo sen suuresta merkityksestä “Läkande avföringsapotek” (Hoitava ulosteapteekki) -käsikirjassaan.
Tavallisten ihmisten keskuudessa hoitomuoto on ollut olemassa kauan. Kun en halunnut syödä puuroa lapsena,1860-luvulla syntynyt isoisäni sanoi: ”Puuron syöminen nyt ei ole iso juttu – kun olin pieni ja minulla oli vatsa löysällä, isä meni talliin, otti hevosen kakkakikkareen, puristi nesteen pois ja antoi sen minulle juotavaksi.
Antibiootille resistenttien kantojen käyttöönotto on muuttanut ikuisesti kaikkea
Euforia antibioottien löytämisen jälkeen oli valtava, sillä uskottiin, että infektio-ongelma oli ikuisesti ratkaistu. Ensimmäiset menestykset olivat myös suuria. Se on itse asiassa menestystarina, jolla ei ole vertaistaan. Monet aiemmin vaikeiden tai parantumattomien sairauksien ryhmät vähenivät dramaattisesti, jotkut jopa katosivat kokonaan. Mutta se ei kestänyt kauan. Bakteerit osoittautuivat ovelammiksi kuin ihmiset, ja ne sopeutuivat tilanteeseen ja kehittivät oman vastustuskykynsä antibiooteille.
Ehkä se onkin onnea todella pitkällä aikavälillä, koska tarvitsemme bakteereitamme ja antibiootit tappavat kaikki bakteerit erottelematta. Lyhyellä aikavälillä se kuitenkin luo lähes pattitilanteen. Meillä ei ole sellaisia vaihtoehtoja, jotka yhteiskunta olisi valmis hyväksymään, ja tätä on harkittava perusteellisesti. On laskettu, että jo vuonna 2050 vastustuskykyiset kannat ovat yleisin kuolinsyy maan päällä, huomattavasti yleisempi kuin syöpä (ja huolimatta siitä, että syövän ilmaantuvuus kolminkertaistuu tähän vuoteen mennessä).
Resistenttejä kantoja on useita, ja eräs, joka aiheutti varhaisessa vaiheessa valtavia ongelmia, oli nimeltään Community-Acquired Clostridium Difficile Infection, Clostridium difficile -bakteerin aiheuttama infektio (yleensä lyhennettynä CDI). Tämä on todellinen pahis. Jo nykyään se on yleisin kuolinsyy ruoansulatuskanavainfektioissa, ja pelkästään 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa sen arvioidaan vaativan vähintään 100000 uhria vuodessa. Vielä pahempaa on, että nämä luvut kasvavat nopeasti, mikä tekee tilanteesta kestämättömän, sillä nykyisin pelkkä CDI:n hoito maksaa Yhdysvaltain terveydenhuollolle 1,5 miljardia dollaria vuodessa, ja lukema kasvaa ennätysvauhdilla. Huolimatta hoidosta vahvimmalla ja uusimmalla antibiootilla (metronidatsoli, fidaksomisiini, monesti vankomysiini), uuden raportin (4) mukaan CDI uusiutuu vuosittain 83000 henkilöllä. Ainakin 20 prosenttia väestöstä kantaa Clostridium-bakteereita, mutta niin kauan kuin meillä on hyvin toimivat immuunijärjestelmät, ne eivät ole haitallisia. Mutta kun ”kakkaelin” järkkyy esimerkiksi antibioottien tai muun vaikean hoidon jälkeen ja monesti vanhuksilla (92 prosenttia sairaista on yli 65-vuotiaita), bakteerit käyttävät tilaisuuttaan iskeä ja tekevät sen täydellä voimalla. Se on erityisen yleistä erilaisissa hoitokodeissa, sillä pelkästään hoitokodeissa rekisteröidään puoli miljoonaa tapausta vuodessa, joista vähintään 30000 kuolee.
CDI ei ole ainoastaan tappava, se aiheuttaa myös merkittävää kipua ennen kuin henkilö lopulta kuolee. CDI:n vakava ilmenemismuoto on tila, jota kutsutaan pseudomembranoottiseksi paksusuolen tulehdukseksi, usein kohtalokkaaksi tilaksi, jossa suolen limakalvo irtoaa kokonaan ja korvautuu esim. haitallisten bakteerien muodostamalla paksulla ”turkilla”, jotka vuotavat suurina määrinä kehoon ja sairastuttavat henkilön. Aiemmin ainoa ratkaisu oli poistaa koko suolisto. Tämä oli hoito, joka ei koskaan onnistunut kunnolla, vaan kuolleisuus oli vähintään 50 prosenttia. Onneksi eräs hyvä ystäväni, kirurgi Ben Eiseman, lopulta ratkaisi ongelman. Hän vain aloitti ulostesiirrot ja kaikki kuusi potilasta, jotka saivat toistuvia peräruiskeita luovutetulla ulosteella, toipuivat.
Voisi luulla, että ongelma on nyt ratkaistu, ja että päätetään mennä eteenpäin ja testata menetelmää suurissa kliinisissä sarjoissa, mutta valitettavasti tämä toive meni täysin pieleen. Vancomycin-antibiootti vaikutti myös olevan tehoava, ja yhteiskunta ja viranomaiset priorisoivat sen ulosteensiirron sijaan. Ulosteensiirto ei hyvin ymmärrettävistä syistä houkuttele yksityishenkilöitä tai lupaviranomaisia, ja tuli kestämään vielä vuosikymmeniä, ennen kuin siitä on taas tullut ajankohtaista. Nyt on kuitenkin osoitettu, että ulosteensiirto on ylivoimainen hoitomuoto tässä tilassa, ja toistuvat hoidot ulosteen mikrobisiirrännäisillä (FMT, Fecal Mikrobial Transplantation) ovat osoittautuneet erittäin onnistuneiksi. Menetelmä on erittäin lupaava, mutta tutkimuksia on tehtävä vielä paljon, ennen kuin se voidaan hyväksyä täysin.
Hyviä lahjoittajia on vaikea löytää, eikä kenelläkään länsimaalaisella ole optimaalista “kakkaelintä”. Toistetut tutkimukset osoittavat, että FMT on tehokkaampi kuin vankomysiinihoito, joka johtaa usein paitsi uusiutumiseen, aiheuttaa myös korjaamatonta vahinkoa kakkaelimistölle ja immuunijärjestelmälle. Ymmärrettävistä syistä viranomaiset epäröivät vapauttaa FTM-hoitoa, mutta heidän on kuitenkin ollut pakko hyväksyä, että FTM:ää voidaan käyttää kahden epäonnistuneen Vancomycin-hoidon jälkeen.
Vaikkakin harvoin, voit itse saada tartunnan muiden ihmisten kakoista. Peräruiskeen valmistelu ja antaminen ei houkuttele henkilökuntaa tai potilaita, ja on myös vaikea löytää ”kakkaelimiä”, jotka sisältävät kaikkein hyödyllisimpiä bakteereita. Olisi loogista saada luovuttajiksi heitä, jotka elävät ”esi-isänsä elämäntapaa” ja joilla on suuri ja rikas “kakkaelin”. Ehkä pakastettu kakka Yanomamilta Etelä-Amerikasta, hadzoilta ja Burkina Fasosta, joissa ihmiset elävät esi-isiemme tavoin, ja joilla on 40 vs. 20 prosenttia enemmän bakteerilajeja, ovat jonakin päivänä kauppatavaraa?
Joten miten sitten tästä eteenpäin? Ehkä ratkaisu tulee olemaan ”synteettinen kakka” – laboratoriossa koostettu kakkaa muistuttava koostumus?
Viitteet:
1. Fontana L et al . Rejuvenation Res. 2007;10:225–234
2. Caetano L et al. Antimicrob Agents Chemother. 2011;55:1494-15
3. Van Vliet MJ et al. Clin Infect Dis 2009;49:262-270
4. Rao K, Safdar N. J Hosp Med. 2015 E-pub
5. Eiseman B et al. Surgery. 1958 Nov;44:854-859